sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Randomia avautumista (angstipalleroitumista)










Reilun vuodenhan tässä olen ollut ihan ulkona nukkemaailmasta. Olen ollut sen verran kyrsiintynyt omaan jaksamattomuuteeni, etten ole oikeastaan lukenut muidenkaan blogeja saati foorumeilla roikkunut.

Nyt nekin ovat alkaneet kiinnostaa... ehkä elämää löytyykin oman pahan olon ympäriltä?

Pahinta masennuskierteessä on, että ensimmäisenä luopuu kaikesta kivasta, mikä auttoi jaksamaan. Ja olen sen virheen tehnyt lukemattomia kertoja ja tulen taatusti vielä tekemäänkin.

Olen muutanan kerran istunut vaan nukkehyllyni edessä ihmetellen, mitä hauskaa noissa nyt oli.

Oikeastaan nukkejen keräilyn aloittaminenkin oli vaan yksi oire masennuksessani. En jaksanut enää piirtää sarjakuvia, mutta kaipasin hahmojani - pakokeinoani riittämättömyyden tunteesta.

Aina on hermostuttanut se, että mitä tapahtuu, jos joskus jaksaisinkin taas piirtää. Onko minulla sitten vain kasa muovikrääsää?

Kuitenkin nuo muovinpalat toivat jotain sisältöä päiviin kaupungeissa, joissa minulla ei ollut ketään.

























Jos en olisi ollut niin masentunut, että Suomi24:n treffipalsta tuntui tragikoomiselta viihteeltä en olisi koskaan saanut tietää nykyisen puolisoni olemassa olosta...







... en olisi koskaan kirjoittanut hänelle...

...en olisi koskaan tavannut häntä...












  Miten kamala ajatus!



Olen vuoden aikana muuttanut kahdesti - rakastunut yhdesti <3 Ensin muutin poikaystäväni kaksioon ja viime helmikuussa muutimme yhdessä ihanaan kaksikerroksiseen rivitalokolmioon pienellä pihalla. On aivan mielettömän ihanaa asua oman rakkaan kanssa <3




En ole koskaan ollut niin onnellinen kuin nyt. Minulla on kaikki ihanasti : ) Osittain senkään vuoksi minulla ei ole ollut aikaa nukeille.

En ole vieläkään aamuihminen, mutta jokainen aamu ei herätä ensimmäisenä tunnetta "Ei kai taas?!"


















 Tosin siihenkin pitää totutella. Angstipalleroituminen on kuitenkin jollain kieroutuneella tavalla kivaa. Siihenkin voi jäädä koukkuun, jolloin mielenkiinto tehdä asialle mitään häviää.







Minulla on lääkitys masennukseen ja viimeinkin sellainen, joka ei väsytä.  Suurin syy tämän vuoden hiljaiseloon onkin ollut tämä lääkkeiden kokeilu ja sohvalla torkkuminen.

On hämmentävän rento-olo, vaikka se vielä koskeekin vain vapaa-ajan juttuja. Jännitän edelleen opiskelua ja vieraita ihmisiä, mutta tämä on ihana alku.












 


Tämä energia määrä on hämmentävä, mitä minä tällä tekisin?

























On niin paljon kaikkea, mistä pidän, mitä on jäänyt tekemättä...

... ja joihin on pikkuhiljaa opeteltava uudestaan.


Löydettävä uudenlainen tapa pitää keskittymiskykyä yllä.



















Siedettävä sitä, että olen toipilas - aina ei jaksa...

... tai kiinnosta tai huvita...










 ...ja se on aivan normaalia, vaikka olenkin tälläinen draama queen!










 

















 Koska mikä muu selittäisi sen, 
että avaudun nukkeblogiin, hah







P.S. Kuvasin nämä kuvat yhden päivän aikana. En ole koskaan aikaisemmin saanut tällaista aikaan

4 kommenttia:

  1. Heei, pitkästä aikaa! :3 Mukava kuulla, että sinulla menee paremmin ♥

    Ottamasi kuvat toimivat hienosti kertomuksesi tukena.
    Mukavaa, kun postasit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitusta ^_^ On kyllä niin siistiä että innostuit blogiani tzekkaamaan. Kiitän kiitän kiitän <3

      Löysin kännykästäni kaikkia kivoja kuvien pahoinpitely jutsuja ja sitten se veti PhotoShopin pariin, jota olen yrittänyt opetella käyttämään.

      Minulla on tosiaan vuoden ajalta kuvia postaamatta, joten photarin harjoitteluun löytyy uhreja. Tuntuu, että olen tämän päivän aikana oppinut kyseisestä ohjelmasta enemmän kuin vuoden aikana sitä ennen.

      Poista
  2. Tervetuloa takaisin! :)
    Kurja kuulla että sinulla on ollut hankalia aikoja, ja sitten taas hienoa että nyt menee paremmin! Minulla on ollut kanssa samoja ajatuksia nukeista ja nukkeharrastuksen lopettamisesta. Että ei ikäänkuin saa enää sitä samaa iloa kuin ennen. Voin niin samaistua tuohon mitä kirjoitit. Mutta oletan, että tämä johtuu vain siitä, että jos on murheita on tosiaan hankalaa nähdä niitä ilonaiheitakaan...

    Kuvat kyllä ilmensivät hyvin tunnetiloja postauksen takana! Minä olen ainakin kaivannut hauskoja kuvatarinoitasi ja nukkejasi niin että olen iloinen jos innostut taas pyörittämään blogia! ^-^

    VastaaPoista
  3. Oi nyt ihan punastuttaa ^-^ Moi vaan ihana kun eksyit tänne

    Ikävä on ollut tätä bloggailua ja nukkehömppää. Ei sitä tosin silloin osannut kaivata kun päivän haaste oli nousta sängystä edes jossain vaiheessa päivää. Nyt olen ollut ihan fiiliksissä, kun olen kameraa tyhjentänyt. Onneksi nää muovi heppulat on pitkäpinnasta sakkia ja antavat anteeksi vuoden jäähyn.

    Tänään lueskelinkin blogiasi ja meinasin jotain raapustaakin postaukseen, jossa mietit näitä harrastusongelmia. En vaan keksinyt mitään. Tällä hetkellä minulla on nukeista vähintäänkin yhtä innostunut fiilis kuin alussa.

    Enää ei ole niin vakavaa otetta niihin suuriin suunnittelemiinii hyper eeppisiin juonikuvioihin, joten ehkä ne saisi joskus toteutettuakin. Vuosi sitten minua olisi hävettänyt kutsua kuvatarinoiksi näitä miun höpötyksiä. Tässä yksi päivä kuitenkin nappasin vaan kameran ja räpsin stoorin alkua. Ei se ole niin vakavaa:)

    VastaaPoista