torstai 2. maaliskuuta 2017

Instagram häissä

Eilen 1. maaliskuuta maistraatit alkoivat vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja Suomessa. Olen niin onnellinen tästä asiasta ja olisin halunnut kirjoittaa siitä enemmän. Ehkä kuitenkin tällainen kevyempi setti sopii iloiseen asiaan paremmin. 
Instagrammissa oli seuraamallani Ken of  Finland tilillä sitten nukkehäät. Minäkin osallistuin lähettämällä kuvan. Innostuin sitten räpsimään lisäkuvia kun kerrankin olivat herrat niin hienoina. Kokeilin tässä kuvasarjassa vähän erilaista kerrontatyyliä. Kertokaas mitä tykkäsitte  ^_^

Casper pyysi Jacksonin mukaan seuraksi Kenin ja Hectorin häihin. 

Jackson aikoi ensin kieltäytyä. Olisihan se hieman erikoista mennä toisten häihin. Eihän hänen ja Casperin välillä ollut mitään ihmeellistä. Kavereita... tai jotain sellaista.

Casper kuitenkin aneli, että Jackson lähtisi. Olihan mies hyvä valokuvaaja. Ainakin yhteiseltä etelän lomalta otetut kuvat olivat kaunista katsottavaa. Olisi ihana saada näistä häistä kunnollisia otoksia albumiin.

Niin Jackson sitten suostui lähtemään mukaan.
"Ihan vain valokuvaamaan." Jackson sanoi, kun siitä kotona udeltiin.

Casper oli valinnut häälahjaksi juotavaa ja kauniit lasit. Hän oli hyvin iloinen näistä häistä.

"Olen niin onnellinen siitä että voin halutessani mennä naimisiin Suomessa, jos joskus tapaan sellaisen miehen kenen kanssa jakaa elämäni." Casper sanoo hymyillen.

Jackson nyökkää ja hymyilee hänkin.

"Yritetään ensin selvitä näistä häistä kuitenkin." Hän naurahtaa.

Jackson horjahtaa ja kaatuu lumihankeen. Ulkona oli hieman liukasta. Eikä tässä vaiheessa voinut vielä syyttää juhlajuomia. Miestä nolottaa.

Onneksi Casperin seurassa ei tarvitse olla liian vakava. Mies heittäytyy lumeen Jacksonin seuraksi nauraen. Miehet makoilevat hangessa hetken.

"Jos nyt mennään kuitenkin sisälle kuivattelemaan hetkeksi." Jackson ehdottaa.

***

"Olisithan sinä voinut laittaa jotain muuta kuin tennarit." Jackson mutisee.
"Mutta nämä ovat osa identiteettiäni. Ota rennosti." Casper virnistää takaisin. 

"Jos menisin tuonne ottamaan kuvia..." Jacksonin lause jää kesken kun Casper tarttuu häntä kädestä.
"Älä viitsi. Pidetään hauskaa kun siihen on syytä." 

Jacksonia ujostuttaa. Tämä on ihan eri asia kun ex tempore lomareissu puolituntemattoman kanssa. Se oli kuitenkin ollut hauskaa. Kaikki Casperin kanssa oli.

"Jos minä seuraavaksi kerraksi ostan sinulle vaaleansiniset juhlakengät." Jackson kuiskaa.
"Tuo oli sitten lupaus." Casper naurahtaa.